Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, kuinka tärkeä osa kolikkopelejä on niiden taustamusiikki? Ehkä et, vaikka lähes jokaisessa kolikkopelissä jonkinlaista taustamusiikkia onkin. Taustamusiikilla pyritään yleensä tukemaan kolikkopelin tunnelmaa.
Esimerkiksi menninkäispelissä saattaa soida irlantilaistyylinen musiikki, joulupelissä kuulua taustalla kulkusten kilinää ja rannalle sijoittuvassa slotissa taas soida leppoisan kesäinen musiikki. Osassa kolikkopeleistä musiikki ei välttämättä liitty varsinaisesti pelin teemaan, mutta sillä pyritään tuomaan lisää jännitystä ja vauhdin tunnelmaa. Monissa peleissä musiikki esimerkiksi muuttuu vauhdikkaammaksi erikoistoimintojen käynnistyessä.
Tunnelmaan sopiva musiikki tekee kolikkopelistä entistä paremman, kun taas vääränlaisella musiikilla voidaan melkeinpä pilata peli kokonaan. Joissain kolikkopeleissä taustamusiikki saattaa olla sen verran ärsyttävä, ettei sitä kestä kuunnella pitkiä aikoja. Suurin osa kolikkopeleistä kuitenkin tarjoaa mahdollisuuden mykistää pelin äänet, mikäli pelin taustaääniä ei jaksa kuunnella.
Osassa kolikkopeleistä musiikki ei vain täydennä pelin tunnelmaa, vaan se on sen koko teema. Tällaisissa peleissä äänimaailmaan on totisesti panostettu. Musiikki ja pelaaminen ovat todellakin lyömätön yhdistelmä. Mieleenpainuva pelikokemus on taattu, kun pelaat kuunnellen parhaita musiikkihittejä. Jos siis etsit erityistä pelikokemusta, viihdytä itseäsi peleillä, jotka ovat saaneet inspiraationsa musiikista ja suosituista artisteista.
Parhaat musiikkiteemaiset kolikkopelit
Nykyään tarjolla on jopa tuhansia erilaisia kolikkopelejä. Ei siis ole ollenkaan yllättävää, että joukosta löytyy myös musiikkitemaaisia kolikkopelejä. Monet musiikkiteemaisista sloteista ovat saaneet inspiraationsa esimerkiksi suosituista bändeistä ja artisteista.
Guns N Roses
Kuten jo kolikkopelin nimestäkin voi päätellä, tämä peli on saanut inspiraationsa 80-luvulla perustetusta kuuluisasta rockyhtyeestä. Pelaajan käynnistäessä pelin alkaa taustalla soimaan yhtyeen tunnettu biisi Sweet Child O’mine ja pelin introssa näytetään bändin jäseniä rokkaamassa esiintymislavalla.
Entä millainen itse peli sitten on? Se koostuu viidestä rullasta ja 20 voittolinjasta. Kyseessä on ominaisuuksiltaan melko perinteinen kolikkopeli. Rullilla pyörii teemaan sopivasti niin bändin jäseniä, plektroja kuin levyjäkin.
Pelistä tekee kuitenkin erityisen se, että pelaaja pääsee itse valitsemaan taustamusiikiksi yhden yhtyeen viidestä suosituimmasta kappaleesta. Jos fanitat Guns N Rosesia, mikä olisikaan mukavampaa kuin jammailla bändin suosituimpien biisien tahtiin rullia pyöritellessä. Musiikkiteema on otettu myös huomioon pelin mielenkiintoisessa erikoistoiminnoissa, josta voi parhaimmillaan voittaa melkoisen potin rahaa.
Jimi Hendrix
Tämäkin kolikkopeli on saanut inspiraationsa nimeään kantavasta artistista, yhdestä kaikkien aikojen suurimmista rock-legendoista. Pelin auetessa soimaan pärähtää Jimi Hendrixin tunnettu kitarasoolo. Ja arvaatko mihin itse peli sijoittuu? No, sähkökitaran rungolle tietysti. Mikä olisikaan teemaan sopivampaa?
Slotti koostuu Guns N Roses -pelin tapaan viidestä rullasta ja 20 voittolinjasta. Rullia pyöritellessä taustalla soi tietenkin Jimi Hendrixin tunnetuimpia kappaleita. Värimaailmaltaan slotti on rauhallisen pastellisävyinen ja rullilla pyörii muun muassa kukkia, sydämiä ja planeettoja.
Peli sisältää myös useita mielenkiintoisia bonustoimintoja. Tarjolla on esimerkiksi kolme eri ilmaiskierrostoimintoa sekä kolme eri bonuspeliä. Harvassa kolikkopelissä on tarjolla näin monia erikoistoimintoja! Slotti sopiikin siis loistavasti pelaajalle, joka kyllästyy peruspeliin nopeasti, ja kaipaa kolikkopeliltä paljon toimintaa.
Elvis
Totta kai myös legendaariselle rock’n’rollin kuninkaalle Elvikselle on omistettu oma kolikkopelinsä. Elivs the King Lives -slotissa tähti on herätetty henkiin suosituimpien biisien säestämänä.
Edellä esitellyistä kolikkopeleistä poiketen kyseessä on melko monimutkainen slotti. Tämä ei ole kuitenkaan missään nimessä huono asia, sillä samalla slotti on myös monipuolinen ja mielenkiintoinen. Pelissä on käytössä yhteensä huikeat 11 rullaa – todella harvassa kolikkopelissä on näin paljon rullia. Rullia pääsee pyörittelemään Elviksen suosituimmista biiseistä koostuvan soittolistan tahdissa.
Jos pelin aikana rullille onnistuu saamaan riittävän määrän Scattereita, aktivoituu pelin mielenkiintoinen bonustoiminto. Bonustoiminnon alussa pelaaja pääsee valitsemaan jukeboksista yhden Elviksen kappaleista. Kukin kappaleista sisältää oman palkintonsa – esimerkiksi voittokertoimia ja tietyn määrän lisäilmaiskierroksia. Jukebox-toiminnon jälkeen käynnistyvät ilmaiskierrokset.
Music Room
Music Room eroaa huomattavasti edellä esitellyistä bändeihin ja artisteihin perustuvista kolikkopeleistä. Music Room on saanut inspiraationsa vanhoista jukebokseista ja tarjoileekin pelaajilleen kunnon nostalgiapläjäyksen.
Ennen jukebokseja löytyi muun muassa useista pubeista ympäri maailmaa. Myös Music Room -pelissä jukebox on sijoitettu baariin. Kolikkopelin rullat pyörivät jukeboxin sisällä ja taustalla on näkyvissä baaritiski ja esiintymislava. Ulkoasultaan peli on varsin mielenkiintoinen, mutta toiminnoiltaan ja erikoisominaisuuksiltaan varsin riisuttu. Slotti koostuu kolmesta rullasta ja yhdestä ainokaisesta voittolinjasta. Rullilla pyörii teemaan sopivasti muun muassa vinyylejä, kitaroita, rumpusettejä, saksofoneja, mikrofoneja ja nuottiavaimia. Pelin paras ominaisuus tulee kuitenkin tässä: jos saat kolme nuottiavainta peräkkäin, voitat huikean 10 000 kolikon potin!
Vaikka pelissä musiikkiteema on vahvasti esillä, hieman yllättäen pelissä ei kuitenkaan ole erityistä taustamusiikkia. Pelin ainoat äänet kuuluvat rullien pyöräyttämisestä. Jos kuitenkin nostalgiapläjäys kiinnostaa, on Music Room ehdottomasti kokeilemisen arvoinen slotti!